KENTTÄ

 

Suunnittelu

Kentän on suunnitellut arkkitehti Pekka Sivula, SAFA.  Hän on useiden vuosien suunnittelukokemuksella saanut kentän luonnon ehdoilla toimivaksi, kauniiksi ja tasapainoikseksi kokonaisuudeksi.

9-reikäinen kenttä valmistui vuonna 2004

Suurestassa on pelattu golfia vuodesta 2004. Väylät kulkevat omassa rauhassaan vaihtelevassa maastossa.  Kentän avaruus, kumpuilevuus ja väylien selkeys tekevät kentän kiinnostavaksi kokeneille palaajille, mutta soveltuvaksi myös vasta-alkajille.

Pelaaja saa ensimmäisten kolmen reiän aikana tuntumaa kenttään sen eteläosassa suuremmitta haitoitta.  Neljäs reikä on haasteellisempi - kentän itäpuolella olevat joki ja lammikot vaativat tarkkuutta lyönnin suuntaamisessa.  Kumpuilevat reiät viisi, kuusi ja seitsemän rauhoittavat tunnelmaa bunkkereista huolimatta.  Reikä kahdeksan lännessä ja yhdeksän klubille palattaessa ovat taas vesiesteistä johtuen haasteellisempi.

Uudet 9 väylää muodostavat puistokentän

Kentän uusi osa on puistomainen ja kumpuileva.  Monet vesiesteet lisäävät kentän haastavuutta.

Väylät 10, 11 ja 12 ovat kapeita ja vesiesteiden takia haasteellisia puistomaisemassa.  Väylä 13 on helpohko par 3, jonka tekee kuitenkin haasteelliseksi ylitettävä joki.  Väylä 14 on pitkä par 5, jossa vesiesteet aiheuttavat haasteita. Väylät 15, 16 ja 17 ovat puistomaisemassa rauhallisia pelata vesiesteistä ja bunkkereista huolimatta.  Viimeinen par 3 -  väylä 18 antanee onnistumisen tunteen kierroksen päätteeksi.

Tutustu kentän karttaan!

Slope